eli blogin pitäjä on
Juha Aaltonen, uusikaupunkilainen kaupunginvaltuutettu, rakennus- ja tietotekniikan ammattilainen.
Tämän blogin tarkoitus on herättää asiakeskustelua niin meillä Vakka-Suomessa ja miksei muuallakin.
Yritän pysyä kiinni oikeissa luvuissa ja tilastoissa, kun otan kantaa kaupungin asioihin. Valitettavasti ne eivät ole aina mukavaa luettavaa.
Mikäli löydät selviä asia- ja tai linkkivirheitä jutuistani, niin arvostan sitä, että infoat niistä minulle. Se onnistuu myös anonyymisti!
Antoisia lukuhetkiä.
Tämä tarina alkoi noin 11, 5 kuukautta sitten. Julkaisen tässä alla hieman uusia numeroita ja sanoja, jotka liittyvät tähän tarinaan. Klikkaa ao. kuvaa, niin näet koko asiakirjan sisällön!
Huomio päätöksen ajankohta. Missä päätös on ollut eilispäivään asti, kun se piti vihjeen perusteella noutaa virastotalolta itse? Ja miksiköhän? Asiasta sopii antaa mielipiteitä ja miettiä kuluneen syksyn mitä erinäisimpiä kirjoituksia esimerkiksi Uudenkaupungin sanomissa. Ihmettely on myös nyt sallitua!
Tässä alla on tarinaa kuvakopioina bioetanolihankkeesta Punkaharjulta.
Linkit kuvakopioihin, jotka on otettu Tekniikka&Talous- lehdestä, sen numerosta 39/2011. Lehti ilmestyi 18.11.2011, kuvat on otettu sen sivun 6 vasemmasta reunasta:
Juttu valokuvana, klikkaa avautuvaa kuvaa suuremmaksi
Aluesanomissa on artikkeli asiasta. Lisäksi voi käydä Punkaharjun kunnan ja Savonlinnan kaupungin nettisivuilla katsomassa lisäinfoa, miten siellä asiaa on käsitelty.
Kun jossain isommassa naapurikaupungissa avautuu vaikka kaupunginjohtajan paikka eläköitymisen vuoksi, niin se koituu nyt näemmä meitin (Java, Rainer ja minä) syyksi jos joku paikkakuntalainen avautuvaa paikkaa hakee tai on siitä kiinnostunut!
Tästä lähtien olkaamme äärimäisen tarkkaavaisia yötä päivä ja yrittäkäämme estää isompien naapurikuntien työpaikkojen avautumiset etenkin eläköitymisten vuoksi. Taitaa olla kuitenkin pahuksen kova homma, kun ihmisiä tuppaa eläköitymään näinä päivinä eilispäivää runsaammin.
Olkaamme erityisen huomaamattomasti liikkellä etenkin toimissamme täällä Uudessakaupungissa ettei lehdessä taas kirjoiteta jotain niin edistyksellistä, mitä ei muissa lehdissä yleensä kirjoiteta.
Onhan Uudenkaupungin Sanomat puolueeton tiedonjakaja, ainakin oman ilmoituksensa mukaan.
Moni yrittäjälistaan nimensä käyttöönantanut hieraisi silmiään lukiessaan lehdestä yrityksensä nimen ja kaiken kukkuraksi ihan erilaiseksi muokatun alustustekstin alla. Nimilistan markkinointiviestintä oli "hieman" ontunut -etenkin sen tulevan käytön suhteen. Kaikille ei tullut selväksi se, että nimi painetaan lehteen eikä kaikille sanottu, mikä on nimilistan tekstisisältö. Tekstiä oli tullut lisää. Meni jo. Luettiin jo. Olihan tekotavassa jo tuttu ja turvallinen valmistuskaava.
Meillä edistykselliset asiat muuttuvat mahdollisiksi.
Meillä on käytössä jo joukkonöyryytys, muutama viikko sitten joukkopaheksunta!
Mikä joukko mahtaa olla seuraava puolueettoman lehden siirto, koska uusikaupunkilaisessa demokratiassa näyttää nyt olevan uutta potkua. Syyllisten löytyminen ja käskyjen jakaminen.
Vai onko kuitenkin niin, että sanomalehden painokone valjastettiin seuraavan asian tiedottamista varten: Kansaa yritetään tehokeinoilla herättää ja näyttää kauhuesimerkki siitä, mihin johtaa varaukseton luotto yhden ihmisen ylivertaisuuteen!
Ihminen ei ole kone eikä elä ikuisesti. Ei yksikään eikä kukaan! Valitettavasti ihan kaikki ei ole tätä vielä sisäistänyt. Meiltähän puuttuvat varasuunnitelmat täysin, edelleen, vaikka johtoesikunnassamme häärii joukko korkea-arvoisia upseereita. Jo hallinto- ja kehitysjohtajan eläköityminen -yht'äkkiä hiljaisuudessa ilman autokyydityksiä ja läksiäiskahveita- olisi pitänyt herättää vastuulliset poliittiset toimijat. Näihin ei taideta lukea meitä. Mehän perkeleet puhumme ajatuksiamme ääneen ja kirjoittelemmekin mitä sattuu. Vastuuttomasti tietenkin.
Onneksi meillä on mahdollisuutemme, tulevaisuudessakin. Sitä rakennetaan osiltaan huomenna 14.11 kaupunginhallituksessa tämän opuksen mukaan. Laitapa avautuvaan pdf-muotoiseen asiakirjaan hakusanaksi lomau ja katso, miten tulevaisuutta aiotaan rakentaa. Niitä lomau- osumia tulee useita.
Miten olemme onnistuneet tekemään tulevaisuuttamme? Siitä voi ottaa otoksen valtuuston hyväksymästä strategiasta ja sen johtamisosioista. Sen osia löytyy myös em. opuksesta. Olemmeko saaneet tuottavuutta lisää vuosina 2009-2011, saavutamme tavoitetasomme ja saamme vuoden loppuun mennessä vähennettyä organisaatiosta 30 henkilöä?
Nyt tilanne lomautuksissa on se, että sitä tarjotaan kirjanpidon tasapainon saavuttamiseksi jokaiselle taloussuunnitelman vuosille 2012-2014. Miten tässä nyt näin? Onko tavoite jäänyt saavuttamati ja sen tähden henkilöstölle esitetään lomautuksia- ehkä tämä on sitten sitä koko henkilöstön työrauhaa.
Talousarvioseminaarissa Crusellin salissa 31.10.2011 oli jaossa aineistoa, kolme erilaista nivaskaa.
Paksuin niistä oli 174-sivuinen:
Uudenkaupungin kaupungin talousarvio 2012 ja taloussuunnitelma 2012-2014.
Sitä sanotaan tässä vaiheessa kaupunginjohtajan budjettiesitykseksi.
Kaupunginhallitus käsittelee saadun esityksen 14.11 pidettävässä budjettikokouksessaan ja tekee sen pohjalta päätösesityksen 13.12 kokoontuvalle kaupunginvaltuustolle. Tuolloin päätetään ensi vuoden budjetista.
Mutta vero%:sta päätetään jo huomenna, 7.11 olevassa valtuustossa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että jo huomenna löydään jotkut suitset sille, miten hallitus ja viimein valtuusto 13.12 päättää ensi vuoden budjetin sisällön.
Huomattavaa on se, että:
vuoden 2012 verotuloista ennustetaan noin 87% kerättäväksi kunnallisveroina,
noin 7% yhteisöveroina ja loput noin 6% kiinteistöveroina.
Kh esittää valtuustolle, että vero%:ja ei korotettaisi ensi vuonna (kunnallis- ja kiinteistöveroa). Kh:ssa 24.10 ei käytetty yhtään luottamusmies-puheenvuoroa veroasiaa käsiteltäessä. Olisikohan pitänyt tai miksi ei pidetty, koska hallituksen ja valtuuston puheenjohtajat tiesivät jo tuolloin kh:n kokouksessa tulevasta eli kaupunginjohtajan budjettiesityksen suunnasta. Eli myös seuraavasta.
Kj:n esityksen sivulla 24, sen viimeinen kappale on sanasta sanaan näin:
- - - - - -
Henkilöstökulut laskevat 1,5% eli 0,7 miljoonaa euroa. Henkilöstömenoissa ovat mukana koko henkilökunnan kahden viikon lomautukset vuosina 2012-2014. Niiden vuotuinen vaikutus on 1,5 miljoonaa euroa. Tavoitteena on, että lomautuksia ei tarvitsisi esitetyssä laajuudessa, vaan niitä voitaisiin korvata muilla pysyvillä kustannuksia alentavilla toimenpiteillä ja uudistuksilla. Kaupungin organisaatiossa on tehtävä todellisia toiminnanmuutoksia, ja se asettaa toimiyksiköt taloudellisen haasteen eteen.
- - - - - -
Mainittu 1,5 miljoonan euron henkilöstösäästö tarkoittaa yli 0,5%-yksikön kunnallisveron vuosituottoa. Rakennetaanko seuraavaa kolmivuotiskautta nyt henkilökuntaa rassaavien lomausten ympärille?
Tiedossa varmaan on, ketkä eniten kärsivät siitä, kun henkilökunta on jatkuvassa säästötilassa, tekemässä jatkuvia poikkeussuunnitelmia työvuorojärjestelyihinsä, metsästämässä sijaisia, kikkailemassa ylitöillä ja ostopalveluilla. Syytä on myös muistaa, että suurin osa henkilöstöstä on sosiaali- ja terveystoimen palveluksessa. Henkilöstön päälle on nyt heitetty epävarmuuden sateenvarjo.
Tässä alla niitä sitten on klikkattavina pdf-tiedostoina. Niitä voi vertailla. Mitä ne mahdollistavat nyt ja rajaavat? Entä uudet esitykset? Niissä on nähtävissä keskittyminen, mutta kenelle ja minne?
Jos säästäminen on todella niin helppoa kuin otsikossa lukee, niin miksi vasta nyt? Tuliko tuo laite markkinoille vasta nyt? Tai miksi vasta nyt tuollainen keksittiin?
Terveydenhuoltoon terveyskeskukseen ostettaneen 28.2.2011 pidettävän valtuuston kokouspäätöksen jälkeen tuo mystinen analyysilaite, josta saadaan "pikatulosteena" mm. normaali verenkuva. Kansanomaisemmin, että saadaan pikaisemmin hallintokunnan sisäisesti tietoa potilaan veriarvoista kuin perinteisen tavan mukaan: kulkemalla sairaanhoitopiirin tietojärjestelmän kautta verikokeelle ja odottamalla vastausta tuosta srp:n tietojärjestelmästä. Tuon verinäytteen kustannukset ovat nyt laskennallisesti 7€/päiväsaikaan, 12€/ilta- ja 15€/viikonloppuisin. Keskimääräisen vauhdin taulukon mukaan jokaisena vuoden päivänä ilmeisesti otetaan noin 275 näytettä (?), jotta tuo em. 100 000€:n vuosisäästö saavutettaisiin. Mutta onko niin, että uutta laitetta ei tarvitse huoltaa, sen käyttöön ei tarvitse kouluttaa henkilökuntaa? Veikkaanpa, että niihinkin pitää löytyä rahaa. Tai mitkä ovat vaikutukset sinne, jonka järjestelmästä poistunee tuhansia suoritteita?
Kysyin hallituksen kokouksessa, että mihin atk-tietojärjestelmään uudesta laitteesta saatava verinäytetulos kirjataan tai syötetään: Srp:n vai kunnalliseen terveyskeskuksen järjestelmään ja toimivatko ne moitteettomasti keskenään? Asia luvatiin selvittää. En ainakaan jaksa uskoa, että saatu tulos heitettäisiin paperikoriin lääkärin analyysin jälkeen.
Edelleen jäin miettimään seuraavaa yhtälöä: terveyskeskukseen on saatu palkattua erikoislääkäreitä ja täällä jo olevien lääkärien palkkatasoa nostettiin. Sen kustannusvaikutus on vuositasolla peräti 700 000€ ! Nyt lääkäreille suositellaan, että ottaisivat palkattomia virkavapaita. Heidän tilalleen otettaisiin sitten "halvempia eurolääkäreitä" ja saataisiin laskennallisesti noin 10 000€:n vuosisäästö. Kysyn, että tuleeko tämä laskettu säästö lopulta kuluksi kun uusi lääkäri saa aloittaa uuden potilaan paperipinon kanssa alusta asti ja tehdä päätöksiä -niin ja milläköhän sijaisen valtuuksilla?
Sitten avoimia kysymyksiä Javalta: Voisiko yhteispäivystyksen hallinnon vaihtaa tk:n alaisuuteen? Jos ei, niin miksi ei? Miksi terveyskeskuksen lääkärit eivät voisi päivystää myös iltaisin ja kenties viikonloppuisin? Eletäänhän jo nyt samassa fyysisessä rakennuksessa. Tässä ympäristössä toimii muuten nyt parhaimmillaan jopa viisi eri kiinteistönhuolosta vastaavaa toimijaa! Tästäkin löytyy perkaamista.
Lisäksi tuo 8,70€:n sairaanhoitajamaksun käyttöönotto on alkanut askarruttaa. Onko sen käyttöönotto kuitenkin yksi askel kohti enemän ja enemmän eriarvoistuvaa yhteiskuntaa? Eli kenen kukkarosta todellisuudessa taas maksatetaan pulskistunut ja ontuva terveydenhuoltomme työnjohto-organisaatio? Sopii pohtia.
Mikäli löysit selviä asia/lukuvirheitä, niin ilmoitathan niistä vaikka anonyyminä. Kiitos.
**********
Lisäys 2.3.2011
Valtuustossa esitetettyjä kysymyksiä tästä 16-sivuisesta sostervin säästöpaketti-kokonaisuudesta.
Työsuhteessa olevilla esimiehillä on välitön työnjohto-oikeus ja myös velvollisuus käyttää sitä. Miksi sitä ei käytetty?
"
Työnantajalla on velvollisuus lopettaa häirintä
Häirinnän lopettaminen on työnantajan velvollisuus ja asiaan puuttuminen on työnantajan vastuulla sen jälkeen, kun häirintä on saatettu esimiesten tietoon. Jos ohjeet ja neuvot eivät auta, työnantajalla on työnjohto- ja valvontaoikeutensa nojalla valta ryhtyä kurinpidollisiin toimenpiteisiin. Jos työnantaja ei lopeta häirintää ja työntekijä saa häirinnästä haittaa terveydelleen, työnantajaa voidaan syyttää työturvallisuuden laiminlyömisestä, jopa työturvallisuusrikoksesta. Jos työpaikalla ei ryhdytä toimenpiteisiin häirinnän lopettamiseksi, tai toimenpiteet eivät ole auttaneet, voidaan tietoa ja apua pyytää työsuojeluviranomaiselta.
Lähde: http://www.tyosuojelu.fi/fi/kohtelu
"
http://tyosuojelujulkaisut.wshop.fi/documents/2010/05/TSO_42.pdf
http://www.tyosuojelu.fi/fi/179/171
http://www.tyosuojelu.fi/upload/julkaisuja68.pdf
Toimikunnasta annettiin lausuntoja jo etukäteen. Onko se enää puolueeton taho käsittelemään tätä "poikkeuksellista" asiaa?
Tässä alla liitteenä palautekirje kaupungille. Se haettiin itse kaupungintalolta saamamme vihjeen perusteella. Kotiin meille asianosaisille sitä ei ole kannettu tähän aikaleimaan mennessä!
Työsuojelupiirin vastine Uudenkaupungin kaupungin työsuojelutoimikunnalle
Tässä ohessa Turun Sanomissa lauantaina 5.2.2011 sivulla 9 julkaistu juttu. Näillä mennään nyt!

Niinhän siinä kävi kuin tiedustelutiedoista pääteltiin. Joukossa oli kaupantekijä, trokari. Warsin ovelaa peliä tyylillä: kun he antavat meille, niin sopimusta ei muka rikota. Taustalla oli myös toinen haavekuva -saada kh:n kokoonpanoon sellainen muutos ettei siellä turhia räksyteltäsi. Niinpä. Voi ihan itse kukin tykönään fundeerailla, miten nyt siten kävi.
Yksi asia on ainakin minulle nyt kristallinkirkas. Älä luota poliittisten, kilpailevien toimijoiden tekemiin sopimuksiin. Allekirjoitukset eivät toimi herrasmieshenkisesti- saatika upseerihenkisesti.
Olisi paljon, paljon miesmäisempää tulla porukalla toisen porukan luo ja sanoa sanottavansa suoraan. Mutta ei. Ei, sehän olisi liian reilua ja herramiesmäistä! Tällä tempoilulla saatiin taas sitä talvisodan henkeä tähän kaupunkiin. Syyllisiä olemmme tietysti, aina ja kaikkeen, me määrätyt persut. Pidetään sovittuna näin. Sopii.
Vedin tukan taas lyhyeksi varmuuden vuoksi. On taas vähemmän, mistä ottaa kiinni.
Jossain kuulema kokoontuu Komitea. Kaikilla sen jäsenillä on sama työelämän esimies. Hän on toimittanut komitean käsiteltäväksi asian.
Komitean puheenjohtaja oli jopa sen ainutlaatuisuudesta innoissaan. Näin luki lehdessä.
"
Lähden maailmalle etsimään itseäni
syvältä itsestäni
kun sen löydän tuon sen sulle lahjaksi
ehkä ainiaaksi
ei ole oikein lähteä
mut on seurattava tähteä
aallot on jossain kuuskyt metriä korkeat
kun tuulet suuttuvat
kuu on kuulemma ruosteenpunainen
ja niin surullinen
mä en usko mitään
ennen kuin näen omilla silmilläin
"
Edellinen lainaus oli katkelma monelle tutusta laulusta: Pelle Miljoona, Moottoritie on kuuma.
Etsintäreissuni aikana taidankin kilauttaa kaverille. Omissa mainoksissaan hän tituleeraa olevansa tuttu ja turvallinen, Lehtisen Seppo työsuojelupiiristä.
Vai jättäisinkö soittamatta? Perkules jos vielä pyytää tukiryhmäänsä Ukin vaalitoimiston vetäjäksi.
Valtuuston kokouksessa 29.11 äänestettiin. Se kuuluu demokratiaan. Yhden äänestyksen tulos oli 34-8 ja 1 tyhjä (34 jaa, 8 ei ja 1 tyhjä). Eräs osin yhdistävä tekijä näihin annettuihin ei- ääniin oli se, että puolella niiden antajista on reservinupseerin sotilaskoulutus. Tämän johtamiskoulutuksen saaneilla on keskivertopäättäjää ja -virkamiestä enemmän johtajakoulutusta. Oli heidän ei- ääntensä antamisen taustalla jokin johtamistaidon asia tai ei, niin tulos kertoo myös sen, että ihan tyytyväisiä johtamiseen ei olla. Äänestyksessähän otettiin kantaa korkeimman virkamiehemme johtamistapaan ja myös -tuloksiin. Onhan hän kaikkien johtavien virkamiestemme esimies, mutta ei sentään luottamusmiesten!
Valtuustossa on viisi reservinupseeria. Luokittelen myös hallituksen puheenjohtajan sellaiseksi. Hän äänesti kuitenkin hallituksen esityksen mukaan sanomalla: "jaa". Häntä mainostettiin alueen valtalehdessä uutena rauhan- ja tuloksentekijänä kunnallisvaaleissa. Valtuustokauden puolivälin lähestyessä itse kukin voi vetää johtopäätöksiä kaikkein keskeimmän operatiivisen luottamusmiehen, hallituksen puheenjohtajan, rauhan- ja tuloksentekijän onnistumisesta. Hänet istutettiin kylmiltään kunnallispolitiikan ulkopuolelta kaikkein kivitysherkimmälle pallille. Ainoastaan hänellä on kaupunginjohtajan lisäksi oikeus osallistua jokaiseen luottamusmies-organisaation kokoukseen. Todettakoon, että yleensä tämän kaltaisia "istutuksia" suoraan kaikkein polttavimmalle pallille ei tapahdu, että -siis- tullaan ikäänkuin soitellen sotaan temmelyksen ulkopuolelta. Toki meiltä löytyy enemmänkin näitä merkillisiä "istutuksia". Niitä voi itse kukin tykönään mietiskellä, mitä ne ovat ja kenen etua ne palvelevat. Onko perusteltua kysyä, että ovatko nämä puhtaalta pöydältä tulevat luottamusmiehet helpommin johdateltavissa kuin pidempään istuneet kokousjyrät?
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan aktiivisuudesta on eniten kiinni se, miten toimelias istuva kaupunginhallitus on, miten se haluaa keskustella, tutkia eri vaihtoehtoja, päättää ja siten johtaa. Nielläänkö mukavuuden nimissä melkein kaikki johtavien virkamiesten tekemät päätösesitykset vai ei. Johtaminen on myös sitä, että osataan ja uskalletaan olla joskus eri mieltä, mitä päätösesityksessä ehdotetaan. Laskekaapa, kuinka monta kertaa istuva hallitus on ollut eri mieltä kuin päätösesityksen tehnyt esittelevä virkamies.
Koko ajan on tilanne päällä. Kouluverkon supistamishankkeesta ja tehdystä päätöksestä saatiin tämän puolikkaan valtuustokauden syvin juopa eri puolueiden sisälle. Nyt varsin moni virkamiesjohtaja koulusektorilla saa nauttia johtamisen iloista. Lunta tulee tupaan eri koulujen johtajille, virkamiesvalmistelulle kouluverkon sisään sekä myös koulutuslautakunnan toimintaan. Mainittakoon, että sektorin lautakuntaa johtaa varavaltuutettuna toimiva reservinupseeri. Hän ei ole istunut toimettomana tässä kouluprosessissa. Päinvastoin. Strategiasuunnittelua politiikanteon esikunnassa tehdään.
Nyt kuluneena syksynä tapetille on tullut sosiaalisektori ja sen sisällä piilevä johtamisongelma. Johtava lääkäri jättää talon ja sektorinjohtaja on eläkeiän kynnyksellä. Nähtävissä on, että seuraavat taistelut käydään sosiaalisektorin sisällä. Ennusmerkit paalutettiin edellisessä valtuustonkokouksessa. Siellä sanottiin päättäjäjoukon edessä, että säästöpaketti kokonaisuudessaan (ilman sisältöä) on hyväksyttävä tai hylättävä. Pakkokeinoja on siis odotettavissa. Istuva kaupunginhallitus on kaiken keskellä ja ytimessä. Sieltä kumpuaa hiljaiset ja vahvat signaalit muille päätöksenteon portaille.
Kaupunginhallituksen listalla 7.12 on useita erilaisia johtamiseen liittyviä asioita. Niiden päätösesityksistä voi tehdä määrättyjä johtopäätöksiä jo ennakolta, miten ne vaikuttavat tulevaan johtamistapaan ja päätöksentekoon tulevalla valtuuston jälkimäisellä kaksivuotiskaudella Ukissa. Itse kun katselen tätä päätäntäkoneiston toimintaa jo neljättä valtuustokautta, niin valitettavasti ennustukseni ennen vaaleja on jo käynyt toteen. Meillä on johtamisongelma, jota ei saada kuntoon seuraavan valtuustokauden puolikkaalla. Meillä ei ole valtatyhjiö vieläkään täyttynyt edellisen ex-kansanedustajan jätettyä julkipolitiikan. Toki hän vaikuttaa edelleen taustalla. Tiedä sitten, pitäisikö vaikuttaa nykyistä enemmänkin. Kaikesta huolimatta: Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!
"Tarkemmat" tiedot löytyvät tilintarkastuslautakunnan pykälistä 60 ja 61!
Audiator-yhtiöt (ammattitilintarkastaja) oli tehnyt tilintarkastuksen oppilaitoksessa. Mm. oppisopimuskoulutuksesta löytyi mielenkiintoisia havaintoja.Tarkastuksesta löytyi paljon huomautettavaa. Mm. sopimusteksteistä, koulutuksien kokonaishinnoista tai miten koulutus täyttää oppisopimuslainsäädännön ja valtion viranomaisten määräykset ja ohjeet.
Yhtenä isona sopimuskumppanina on ollut / on edelleen Johtamisvoima Oy, joka on muuttanut nimensä syyskuussa 2010 Faros Finland Oy:ksi. Näihin em. kumppanin kanssa solmittuihin sopimuksiin liittyy lukuisia opiskelujen keskeyttämisiä, joilla on iso rahallinen arvo.
Edelleenkään oppilaitoksen vuokrasopimusta ei ole tehty, ja syystäkin niin luottamusmies- kuin ammattitilintarkastajat ovat enemmän kuin tuohtuneina tähän tietoiseen viivyttelyyn. Kirjanpito ei ole käypä oppilaitoksen eikä emo-kaupungin osalta.
Asia on tulossa kaupunginhallituksen käsittelyyn. Mitäköhän siellä mahdetaan tehdä?
Tätä se on. Miten Uudessakaupungissa?
Klikkaamalla avautuvaa kuvaa saat sen suuremmaksi ja luettavammaksi.